Apurahat 2011

Alli Paasikiven Säätiön vuodelle 2011 myönnettävät apurahat

Alli Paasikiven Säätiö työskentelee perheen sosiaalisen turvallisuuden lisäämiseksi yhteiskunnassa sekä Suomen kotien aineellisen ja henkisen tason kohottamiseksi.

Säätiö jakoi vuonna 2011 apurahoja ja hankeavustuksina seuraavia aloja koskevaa tutkimus- ja kehitystyötä sekä kansalaistoimintaa varten:



  • lapsiperheiden asumisolot ja toimeentulo
  • kilpailuyhteiskunnan vaikutukset perheisiin
  • sukupolvien välinen yhteys ja hyvinvointi.

Tutkimushankkeissa suosittiin korkeatasoisia, mieluiten post doc –tasoisia hankkeita. Yliopistollisista opinnäytetöistä saattoivat tulla kysymykseen väitöskirjat.
Yhteisöt saattoivat hakea osarahoitusta yllä mainittuihin aihepiireihin liittyviä tutkimus- ja kehittämishankkeita varten.
Tutkintojen suorittamiseen ulkomailla, matkoihin, painatuskuluihin tai laitehankintoihin ei jaettu apurahoja.

SÄÄTIÖN HALLITUS JAKOI VUODEN 2011 APURAHAT JA AVUSTUKSET SEURAAVILLA YKSITYISHENKILÖILLE JA YHTEISÖILLE:

Yksityiset 



Erola Jani (työryhmä), tutkimushankkeeseen Elinkaari, haitalliset kokemukset ja sosioekonominen periytyminen Suomessa, 21 000 euroa 



Harpf Tiina, näyttely- ja esityskokonaisuuteen sukupolvien välisestä vuorovaikutuksesta Suomen Kansalliskirjastossa, 5 000 euroa



Hiltunen Tarja, väitöskirjaan äitiys huostaanoton jälkeen, 5 000 euroa



Huhtala Mira, väitöskirjaan vanhempien psyykkisen hyvinvoinnin merkitys keskoslapsen selviytymiselle, 5 000 euroa



Kauko Outi, väitöskirjaan lasten yksinäisyydelle antamat merkitykset erilaisissa perhetilanteissa, 5 000 euroa



Klemetti Reija, tutkimushankkeen ikääntyvä isyys aineiston hankinta ja hankkeesta tiedottaminen, 5 000 euroa

Lauerma Liisa ja Sillanpää Taina, kehittämishankkeeseen menetelmiä ja sisältöjä alle kouluikäisten lasten historiatietoisuuden vahvistamiseksi, 5 000 euroa



Lilius Johanna, väitöskirjaan äidin, isän vai perheen tila? Tutkimus asuinympäristöjen ja elämäntapojen kohtaamisesta lapsiperheiden arkielämässä, 5 000 euroa



Luomala Katri, väitöskirjaan työn ja perheen yhteensovittaminen yrittäjien arkielämässa, 15 000 euroa 



Lämsä Tiina, väitöskirjaan children in the eyes of adults in everyday life situations, 21 000
 euroa



Magga-Hetta Tuula-Maija, sukupolvien väliseen saamelaiskäsityötoiminta, 5 000 euroa

Mäki Sari, väitöskirjaan perusturvan varassa elävien ihmisten identiteettipositioiden rakentuminen taloudellisessa niukkuudessa, 5 000 euroa



Nivalainen Satu, tutkimushankkeeseen lapsiperheiden muutto, puolisoiden tulokehitys ja muuton perheille aiheuttama stressi, 10 000 euroa



Pohjanpalo Heidi, väitöskirjaan huostaanoton vaikuttavuus, 10 000 euroa



Seivo Pia, imetysvideon tuottaminen, 5 000 euroa

Talvela Merja (työryhmä), monitaiteellisen näyttelyyn Perhealbumi, 10 000 euroa



Vasikkaniemi Tuija, väitöskirjaan vanhempien työssä käymisen yhteydet 3.luokkalaisten psyykkiseen hyvinvointiin ja arjen vuorovaikutustilanteisiin, 9 000 euroa



Yhteensä 17 hakemusta, 146 000 euroa



Yhteisöt



Helsingin Diakonissalaitos, tutkimukseen ylisukupolvittaisten riskitekijöiden vaikutuksesta lapsen psyykkiseen oirehdintaan, 10 000 euroa



Helsingin yliopisto, tutkimushanke sukupolvien välinen vuorovaikutus ja oppiminen päivähoidon, peruskoulun ja vanhustenpalveluiden yhteistyöhankkeissa, 17 000 euroa



Järvenpään sosiaalisairaala, lapsiperheitä koskevan aineiston analysointia ja raportointia varten, 30 000 euroa



Koulutus elämään säätiö, opetusohjelma 3-13 vuotiaille lapsille ja nuorille, 5 000 euroa

Kuluttajaliitto ry, tukea lapsiperheen talouteen –hankeeseen, 20 000 euroa

Leijonaemot ry, koulutus- ja esittelymateriaalin luomiseen, 40 000 euroa



Mosaiikki rykaksikielisen materiaalin (suomi, venäjä) tuottaminen alle kouluikäisille ja alakoululaisille maahanmuuttajalapsille, 3 000 euroa



Pienperheyhdistys, pikkukaveria ei jätetä! – mieskaveritoiminnan kehittämishankkeeseen, 10 000 euroa



Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliitto ry, nuorten tukeminen vanhempien erotessa kehittämishankkeeseen, 40 000 euroa



Suomen nuoret lesket ry, vertaistukiviikonloppu sekä lastenvertaistukiryhmien materiaalihankintoihin ja muihin kuluihin, 5 000 euroa



Teatteri avoimien ovien kannatusyhdistys, syömishäiriötä käsittelevän Irti minusta - näytelmän yhteyteen järjestettäviin työpajoihin, 10 000 euroa

Turku international Puppetry Connection, isovanhempien ja lasten monikulttuuriseen nukketeatteripäivään, 3 000 euroa

Vanhempainliitto ry, vanhempien Barometri –verkkokyselyyn, 10 000 euroa



Väestöliitto ry, tutkimushankkeeseen vanhemmuus, parisuhde ja sukupolvet kahden kulttuurin perheissä, 50 000 euroa



Yhteensä 14 kohdetta, 253 000 euroa