Allin päivän seminaari

Järjestyksessä toinen Allin päivän seminaari järjestettiin Helsingissä Kansallissalissa torstaina 31.1.2008.

Seminaarin avasi säätiön hallituksen puheenjohtaja, ministeri Marjatta Väänänen

Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen johtaja, dosentti Ismo Söderling alusti aiheesta perheiden hyvinvoinnin edistäminen perhetutkimuksen avulla.

Valtiot. tri, dosentti Timo Kopomaan aiheena oli "vauhdin hidastamisen keinoista kiihtyvätempoisessa yhteiskunnassa."

Musiikkiohjelmasta vastasi Kassandra-kuoron kvartetti.

Säätiön hallituksen jäsenet professori Helena Kääriäinen ja psykologi, fil. lis. Pirkko Lahti puhuivat geneettisestä perimästä vs. sosiaalisesta perimästä.

Jyväskylän Yliopistoon lahjoitusvaroilla perustetun kansalaistoiminnan ja kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen viisivuotiseen professorin virkaan nimitetty YTT Martti Siisiäinen luennoi aiheesta yhdistysmuotoisen kansalaisyhteiskunnan uhkat ja mahdollisuudet. Alli Paasikiven Säätiö on mukana professuurin rahoittamisessa.

Alustukset virittivät vilkkaan keskustelun.

Päätössanat lausui seminaarin puheenjohtajana toiminut säätiön hallituksen jäsen maat. ja metsät. tri, dosentti Kaija Hasunen.

Kutsuseminaariin osallistui viitisenkymmentä säätiön stipendiaattia ja säätiön rahoitusta projekteihinsa saaneiden yhteisöjen edustajaa.

Suosittele meitä

Jätä yhteystietosi, otamme sinuun yhteyttä!